Ympäristökriisi
Luonnon tila huonontuu kaikkialla maailmassa. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden katoaminen kuudennen massasukupuuttoaallon myötä uhkaavat sekä ekosysteemien että yhteiskuntien tulevaisuutta. Ihmisille muutos luonnon tilassa näkyy muun muassa luonnon tarjoamien hyötyjen, kuten ekosysteemipalveluiden, heikkenemisenä. Ihmisten hyvinvointi on riippuvaista ekosysteemipalveluista, joita ovat esimerkiksi puhdas ilma, juomavesi, ruoka ja hiilidioksidin sidonta ilmakehästä kasvillisuuteen.
2000-luvulla on alettu puhua globaalista ympäristökriisistä. Sen taustalta löytyy väestönkasvun ja jatkuvasti lisääntyvän luonnonvarojen kulutuksen yhteisvaikutus. 1950-luvulla maailmassa eli arviolta 2,6 miljardia ihmistä. YK:n mukaan maailman väkiluku kasvaa 7,8 miljardiin vuonna 2020. Väestönkasvun rinnalla ihmisten hyvinvointi on lisääntynyt, mutta nämä kaksi ilmiötä eivät aina kulje käsi kädessä ja niissä on suuria alueellisia eroja. Ihmisten elintavat ovat suorassa yhteydessä ympäristön kuormitukseen, jota usein mitataan ekologisen jalanjäljen avulla. Esimerkiksi vuonna 2016 suomalaisten yhteenlaskettu ekologinen jalanjälki oli 3,8 maapalloa, eli jos kaikki ihmiset eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin lähes 4 maapalloa kattamaan globaalin väestön kuluttamat luonnonvarat. Ihmisväestön tarpeisiin vastaaminen on johtanut tehostuneeseen maankäyttöön ja laajamittaisiin maanpeitteen muutoksiin, jotka ovat olleet tuhoisia ekosysteemeille ja ekosysteemipalveluille. Yhdistettynä muihin merkittäviin ympäristövaikutuksiin, kuten ilmastonmuutokseen, vieraslajien levittämiseen ja rehevöittävään laskeumaan, ihmisten kädenjälki näkyy kaikkialla maailmassa.
Kestävyystutkimuksen kohteena luontosuhde
Ympäristökriisin haasteita pyritään ratkaisemaan kestävyystutkimuksen avulla. Koska luonnon ja yhteiskuntien kestävyysongelmat ovat monimutkaisia, kestävyystutkimus on lähtökohtaisesti monitieteistä. Monitieteisyydellä tarkoitetaan käytännössä sitä, että taustoiltaan erilaiset tutkijat työskentelevät yhdessä saman tutkimuskohteen kimpussa: esimerkiksi ekologit ja yhteiskuntatieteilijät voivat yhdistää osaamisensa tutkiakseen lajikatoa aiheuttavia tekijöitä. Kestävyystutkimus voi olla myös poikkitieteellistä; tällöin tutkimustyön tekemiseen osallistuu henkilöitä myös yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolelta. Pyhä paikka? -hankkeessa yhdistyvät luonnontiede, yhteiskuntatiede, humanistinen tutkimus ja esittävä taide. Se on siis luonteeltaan sekä moni- että poikkitieteellinen hanke.
Tieteenalojen ja tutkimukseen osallistuvien tahojen moninaisuus mahdollistaa pureutumisen sellaisiin aiheisiin, joita ei pysty hahmottamaan ilman näkökulmien kirjoa. Yksi tällainen aihe on luontosuhde. Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa suhde luontoon; sama kuitenkin pätee myös yhteisöllisesti. Luontosuhteella on sekä aineellisia että aineettomia ulottuvuuksia. Aineellisia vuorovaikutuksia on kohtuullisen helppo hahmottaa. Esimerkiksi jokaisen ihmisen täytyy syödä, ja koska olemme toisenvaraisia eliöitä, ravintomme tulee tavalla tai toisella luonnosta. Aineettomat vaikutukset ovat hankalampia, koska niitä on vaikea mitata suoraan. Luonnossa oleminen lisää ihmisten henkistä hyvinvointia, mitä on tarkasteltu mm. psykologian menetelmillä; mutta miten tutkia tarkasti ja toistettavasti sitä, miten luonto inspiroi kulttuurista toimintaa, kuten vaikkapa taiteellista luomisprosessia?
Ekologin, taiteen tutkijan ja näyttelijä-ohjaajan luontosuhteet erovat toisistaan, vaikka kaikki olisivatkin huolissaan ympäristökriisistä. Tuomalla useita näkökulmia yhteiseen keskusteluun saadaan monipuolisempi ja syvällisempi käsitys siitä, mikä luontosuhde oikein on, miten se ilmenee, ja millä tavoin sitä voidaan kehittää kestävämpään suuntaan. Syvällinen ymmärrys ihmisen ja luonnon välisen suhteen laaduista voi avata uusia mahdollisuuksia yhteiskunnallisen kestävyysmuutoksen aikaansaamiseen. Siinä tutkimus ja taide kietoutuvat yhteen, tuottaen tietoa ja tunnetta, ajatuksia ja toimintaa.