Kaisa Raatikainen
Luonnon paikka on ulkona. Luonto löytyy erämaiden selkosilta, kansallispuistosta, lähimetsästä, asvalttiin murtuneen railon läpi tunkevasta voikukanlehdestä.
Luontoa on myös sisällä kodeissamme. Kasvatamme viherkasveja ja pidämme lemmikkieläimiä. Luontokappaleita nekin, kuten me ihmisetkin.
Luonto on kaikkialla ympärillä, ja samaan aikaan se on ihmisen sisimmässä. Sanotaan, että luonto on lähellä suomalaisen sydäntä. 1800- ja 1900-luvun vaihteen keväästä kertovassa koululaulussa ”lehto loistaa, linnut laulaa / linnun kielin suloisin / suomalainen myöskin laulaa / Suomen kielin kotoisin”. Luonnon herääminen kevääseen sykähdyttää ja ilahduttaa. Mutta kokevatko kaikki ihmiset yhtä lailla iloa kevään tulosta, ensimmäisistä leskenlehdistä ja purojen solinasta?
Luonto herättää kysymyksiä, tunteita, jopa omistamisen halua.
Luonnon paikka yhteiskunnassa on usein kiistanalainen. Elämämme laatu perustuu luonnonvarojen hyötykäytölle. Syömämme ruoka kasvatetaan luonnossa tai luonnon keinoin. Asuinrakennustemme ja kaupunkiemme alta on raivattu luontoa, kun on tehty tilaa ihmisille. Tarvitsemme luontoa, ja silti uhkaamme luonnon ja sen eri muotojen olemassaoloa.
Joskus tuntuu, että luonto on kuin elefantti olohuoneessa. Se seisoo hiljaa paikoillaan, ja vaikka ihmiset yrittäisivät unohtaa sen olemassaolon, sen läsnäolosta on silti koko ajan tietoinen, koska se on niin suuri ja niin iholla.
Tällä sivustolla tarkastellaan luonnon käsitettä tieteen ja taiteen keinoin. Haluamme selvittää, miten monimutkainen ihmisen luontosuhde oikein voikaan olla. Kartoitamme luonnon paikkaa ihmisten mielissä, suomalaisessa yhteiskunnassa, maisemassa ja alati muuttuvassa maailmassa.
