Pyhä paikka? –hanke tutkii luontosuhdetta verkkokyselyllä ja paikkasidonnaisella esityksellä Hitonhaudan rotkossa

Tiedote / Jyväskylän yliopisto

Tiede- ja taidehanke ”Pyhä paikka? Suomalaisen luontosuhteen diskurssit ja paikkasidonnainen merkitys” selvittää luontokäsitysten kirjoa. Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella toteutettavassa hankkeessa tutkitaan luontosuhdetta yhdistämällä esittävää taidetta ja luonnontieteellistä ja humanistista tutkimusta.

Hanke kietoutuu jääkautisten sulamisvesien muovaamaan Hitonhaudan rotkolaaksoon, joka on luonnonsuojelualue Laukaan ja Äänekosken rajalla Keski-Suomessa. Hitonhauta on erityinen luonnonpaikka, joka on ollut suosittu, jylhyydessään pysäyttävä retkikohde korona-aikana. Hitonhaudalla saa ensi-iltansa lauantaina 22.8. Anna-Mari Laulumaan suunnittelema ja ohjaama vaellusesitys, jossa yleisö pääsee kokemaan liikkeestä, tanssista ja äänestä rakentuvan teoksen keskellä vaikuttavaa ja vaikeakulkuista luonnonympäristöä. Parin tunnin mittainen esitys antaa mahdollisuuden pysähtyä luonnon helmaan tai äärelle, kokea ja tutkiskella omaa luontosuhdettaan.

Pyhä paikka? -esitykset ovat Hitonhaudan rotkolaaksossa 22.-23. elokuuta. Kuva: Agata Anttonen.

Esityksen jälkeen taide- ja tiedetyö liittyvät yhteen, kun yleisöllä on mahdollisuus osallistua haastatteluun, jonka avulla kerätään aineistoa luontosuhdetutkimukseen. Erityisvieraana esityksessä on newyorkilainen butoh-taiteilija ja -opettaja Vangeline, joka tanssii teoksessa soolon, ja myös opettaa butoh-tanssikurssilla ennen esitysviikonloppua. Butoh-kurssilaisilla on halutessaan mahdollisuus tulla mukaan esiintymään Hitonhaudalle.

Pyhä paikka? -esityksen lähtökohtana ovat luontosuhteen kerroksellisuus ja jännitteisyys.

”Olemme eletyn elämämme summa. Luontosuhde on tuskin kenelläkään yksiselitteinen. Pikemminkin se on moniulotteinen ja haastava hahmottaa. Myös hankkeen nimessä oleva pyhän käsite on merkityksellinen. Onko luonnossa tai suhteessamme luontoon tai paikkoihin jotakin pyhää? Pyhän kautta löytää myös kysymykset omasta elämänfilosofiasta ja kuolemasta”, pohtii Anna-Mari Laulumaa esityksen lähtökohtia ja teemoja.

“Hankkeen tutkimuksessa pureudutaan juuri näihin luontosuhteen kitkakohtiin, ristiriitaisuuksiin ja moninaisuuteen, ja etsitään niistä mahdollisesti esiin nousevia oivalluksia. Lähtökohtana on pyrkimys rakentaa poikkitieteellistä osaamista etsittäessä uusia ja kekseliäitä ratkaisuja ympäristökriisin haasteisiin”, kertoo hanketta johtava tutkija Kaisa Raatikainen.

”Alojenvälisellä yhteistyöllä selvitämme Hitonhaudan erityisiä luontoarvoja ja kulttuurisia merkityksiä. Taiteella on mahdollista tuoda esiin luonnonpaikkojen erityispiirteitä ja monikerroksisuutta. Monimuotoisuuden säilyminen edellyttää ymmärrystä luonnon paikkakohtaisuudesta”, hankkeen tutkija Riikka Niemelä kertoo. Tärkeänä tavoitteena on saada mukaan keskusteluun luontosuhteesta myös esityksen yleisö ja esiintyjät, ja laajemmin muutkin suomalaiset.

Avoin verkkokysely on avoinna syyskuun loppuun

Suhde luontoon koskee nimittäin jollakin tavoin jokaista, ja hankkeen tutkimukseen voikin jokainen asiasta kiinnostunut osallistua nyt myös verkossa. Kaikille avoimella kyselytutkimuksella kerätään yleistettävää tietoa suomalaisten luontosuhteesta ja luontokäsityksistä. Syyskuun loppuun asti avoinna olevan kyselyyn toivotaan mahdollisimman kattavasti vastauksia eri tavoin luontoon suhtautuvilta ihmisiltä.

Ohjeet kyselytutkimukseen osallistumisesta löytyvät sivulta http://www.luonnonpaikka.fi/osallistu-tutkimukseen/

Hankkeesta verkossa:
www.luonnonpaikka.fi
www.jyvaskylankesa.fi/tapahtumat/pyha-paikka/
https://jyvaskylankesa.fi/tapahtumat/vangelinen-butoh-kurssi/

Butoh-kurssi 14.-16.8. sekä Pyhä paikka? -esitykset lauantaina 22.8. ja sunnuntaina 23.8. ovat osa Jyväskylän Kesän ohjelmistoa. Esityspäivinä Hitonhaudan alue on poikkeuksellisesti suljettu muilta kävijöiltä klo 9.30–18:00. Hanke on osa JYU.Wisdom -resurssiviisausyhteisön toimintaa ja sitä rahoittaa Koneen säätiö.

Lisätietoja:
Hankkeen taiteellinen johtaja, ohjaaja, käsikirjoittaja Anna-Mari Laulumaa, anna-mari@annamarilaulumaa.com, p. 0400-467567
Nykytaiteen tutkija, FT Riikka Niemelä, riikka.l.niemela@jyu.fi, p. 044-3141178

Tiedote julkaistu Jyväskylän yliopiston verkkosivuilla 10.8.2020.

Hitonhaudan hajonneet pitkospuut

Anna-Mari Laulumaa

Kaisa kysyi elokuussa 2019 innostustani lähteä mukaan luontosuhdetta tutkivaan tiedettä ja taidetta yhdistävään projektiin. Olimme juuri päättäneet esitykset Patarein vankilassa Tallinnassa varsin raskaiden teemojen äärellä ja mieleeni piirtyi kuva luonnon helmassa rakennettavasta esityksestä, joka rankkojen vankilateemojen jälkeen tuntui ihanan virkistävältä. Paikkakohtainen esitys luontosuhteesta? Luontoon! Ihanaa! Kivisiin vankilarakennuksiin rakennettujen paikkakohtaisten esitysten jälkeen näin itseni makaamassa sammalikolla ja vaeltelemassa luonnossa etsien oikeaa kohtaa kullekin kohtaukselle.

Esitysten alkusolu syntyy usein hetkessä. Tämän projektin esityksen paikaksi halusin Hitonhaudan Laukaan Valkolassa ymmärtämättä itsekään aluksi, miksi juuri tämä paikka olisi tähän tarkoitukseen hyvä. Valinta on osoittautunut oikeaksi, mutta ei helpoksi. Hitonhauta on suomalaisen luontosuhteen ja luonnonsuojelun diskurssien tutkimiseen oivallinen paikka. Se on vaikuttava rotkolaakso lähellä Jyväskylää, varsin helppojen yhteyksien päässä. Helppous loppuu kuitenkin viimeistään kun kampeaa itseään rotkon pohjalla kiveltä toiselle. Mieleen pulppuaa manaus jos toinenkin, Hitonhaudan nimi alkaa saada uusia merkityksiä.

Hitonhauta ei ole retkikohteena esteetön. Rotkoon laskeutuessa joutuu paikoin kapuamaan hankalastikin. Kuva: Kaisa Raatikainen.

Luonto ei olekaan vain mukava helma ja lämmin syli, vaan ankara ja vaativa, kovakin.

Myös Hitonhaudan nimessä on voimaa. Hautana rotko on tarinan mukaan ollut ainakin niille hirville, joita sinne on saalistaessa ajettu. Sana hitto tai oikeastaan hiisi taas tarkoittaa mareilla vieläkin pyhää paikkaa. Meillä suomalaisilla sen merkitys on muuttunut tarkoittamaan jotakin pahaa tai pelottavaa. Vanhojen uskomusten ja kristinuskon taistelu sanoista ja paikkojen merkityksistä liittyy myös tähän paikannimeen. Historia avautuu Hitonhaudalla kerroksittain. Sen luola tiedetään isonvihan turvapaikkana. Vielä kauemmas historiaan näkee kun katsoo jääkauden muodostelmia. Supan kivet ovat nakottaneet samoilla sijoillaan 11 000 vuotta, jääkaudesta asti.

Hitonhauta on suojelualuekokonaisuus, jossa on yksityistä ja valtion omistamaa maata. Suojelumääräyksissä kielletään mm. tapahtumien järjestäminen alueella. Yksityisen maanomistajan alueella olevaa luonnonsuojelualuetta hallinnoi Keski-Suomen ELY-keskus ja valtion maata Metsähallituksen Luontopalvelut. Hitonhaudalla ei ole suojeltu vain rotkoa, vaan myös rotkossa olevia kasveja. Hitonhauta ei siis ole kansallispuisto tai varsinainen retkeilyyn tarkoitettu kohde, vaan nimenomaan suojelualue. Se on kuitenkin niin kiinnostava ja maaginen paikka, että se vetää puoleensa enenevässä määrin kävijöitä.

Kasvien suojelemiseksi paikalle tarvittaisiin pitkospuut. Pitkospuita taas täytyy kunnostaa ja pitää yllä.

Rahaa valtiolla, eli Metsähallituksella ja alueellisella ELY-keskuksella, ei ole kaikkien luonnonsuojelualueiden hoitamiseen eikä resursseja niillä olevien rakenteiden huoltamiseen. Valtion resurssit menevät pääsääntöisesti kansallispuistoihin. Olimme ajatelleet hankkeessamme rakennettavien pitkospuiden voivan jäädä alueelle ikään kuin kiitoksena siitä, että saimme tehdä tämän esityksen, mutta se ei ollutkaan mahdollista. Kun pitkospuiden hoitamiseen ei ole varattu rahoja, voi rikkinäisten pitkospuiden aiheuttamasta vahingosta johtuva onnettomuus tulla valtion maksettavaksi.

Suojelupäätös on vain jonkun vaiheen tai prosessin alkukohta. Alue voidaan suojella, mutta suojaavien reittien rakentamiseen ja kunnossapitämiseen ei välttämättä ole osoitettu rahaa. Suojeltaessa rajoitetaan esimerkiksi alueen metsien käyttöä, mutta ihmisten kulkua jokamiehenoikeuksien perusteella ei ole mahdollista jatkuvasti rajoittaa muuten kuin hyvin erityisellä suojelupäätöksellä. Silloinkaan meillä ei ole taloudellisia resursseja aidata alueita, vaan suojelun toteutuminen on lopulta enemmän tai vähemmän kansalaisten tahdosta kiinni. Siis tahdosta noudattaa yhteisiä pelisääntöjä.

Hitonhauta avaa luonnonsuojeluun liittyvää jännitteistä kenttää tavalla, jota en olisi koskaan osannut kuvitella etukäteen.

Hitonhauta onkin osoittautunut oivalliseksi paikaksi myös tutkimuksen näkökulmasta. Maanomistajien, paikallisten asukkaiden, matkailijoiden, elinkeinoelämän ja luonnonsuojelijoiden näkemykset alueen ja sen ympäristön käytöstä voivat poiketa voimakkaasti toisistaan. Tämä sama jännitteinen kenttä on näkyvillä monissa muissakin luonnonsuojeluun liittyvissä keskusteluissa: kun Pallastunturille haluttaisiin rakentaa lisää tai kun Ylläksen lähelle Hannukaiseen suunnitellaan kaivosta. Tilanteet ja näyttämöt vaihtuvat ja muuttuvat, mutta jännitteisyys ja ristiriitaisuus on olemassa. Itse esityksen rakentamisen kannalta haastava ja jännitteinen kenttä tuntuu välillä liiankin haastavalta. Jos jotakin olen oppinut tähän mennessä, se on tämä: luonnonsuojelussa samoin kuin kaikessa muussakin olisi hyvä istua alas ja keskustella eri tavalla tai eri näkökulmasta asiaa katsovien ihmisten kanssa. Oma näkökulma ja sen mittakaava on hyvä välillä altistaa arvioinnille ja siihen auttaa ihmisten kohtaamisen kautta syntyvä aito keskustelu. Aidossa keskustelussa etsitään myös yhteistä kieltä, sanoja joita toinen voi ymmärtää.

Hitonhaudan rotko suojeltiin 1980-luvun puolivälissä. Nykyisin yksityisen suojelualueen vastaava suojeluviranomainen on Keski-Suomen ELY-keskus. Kuva: Kaisa Raatikainen.

Lisätietoa Hitonhaudasta tällä sivulla.